That fuckface should get killed.
narr1
Auto on aina ollut yksi suurimmista mahdollisista menoeristä jokaisessa lähipiirin taloudessa jossa sellainen on. Pitkään pelkillä tuilla kuntoutuksen ajan yksin eläneenä ei sellaisen omistaminen onneksi ikinä tarpeellista ole ollutkaan koska kauppa- ja muut reissut on sitten hoitunut kävellen, pyöräillen tai pahimmassa tapauksessa julkisilla (asuinkaupunkini sisäisen liikenteen ollen naurettava vitsi jota kukaan koululaisten lisäksi ei käytä, mutta jota ei paranneta koska kukaan ei sitä käytä). Mutta nyt kun kuntoutus ja tasan köyhyysrajalla eläminen ja vielä tärkeämmin yksin elämisen päätyttyä on tullut selväksi ettei kahden ihmisen ruokaostosten hoitaminen - varsinkaan näin talvella - kävellen tai pyörällä ole mitenkään hirveän mukava vaihtoehto, ja auton hankinta tuntuu ensi kertaa perustellulta tarpeelta. Ei sitä lähtö- ja ylläpitokustannusten tähden halua kuitenkaan tehdä, varsinkaan kun tietää millaista roistoutta tämä paska kaikin puolin on. Jonkun Toyotan 2000-luvun alulta voisi ehkä saada käyttökelpoisena hyväänkin hintaan, mutta polttoaineiden hinnat ollessa edelleen liian lähellä 2€/l ja se pieni viherpiipertäjä takaraivossa itkisi kaikkien öljyjättien tappamien elämien vuoksi, olisi uusi täyssähkö mieluisampi. Mutta ne taas maksaa liikaa lähtökohtaisesti, ja siinä kohtaa patentinomistajien joustamattomuus huolloissa tulee vastaan kasvattamaan täysin ylimääräisiä kuluja. Onneksi kapitalismi ei tule ikinä vastaamaan palkkaorjiensa tarpeisiin, vaan lopulta kaatuu omaan mahdottomuuteensa ja joko kasvaa sosialismiin tai tappaa meidät kaikki mennessänsä. Kannatan aiempaa, vaikka tuskin elän sitä päivää näkemään. Mutta ehkä kolmas maailmansota?
Huh, "lying to you" and "full of contradictions" is kinda like a few politicians i can name...
Teemu Keskisarja, vitun juoppo pelle. Mutta toki valitettavan moni suomalainen on myös samanlainen juoppo pelle, joten ihmekään että näille natseille löytyy toistuvasti äänestäjiä. Tämä kansa on kirottu.
Tahdon uskoa hyvää suomalaisesta kirjastolaitoksesta, joka on niin paljon sivistänyt tätä kansaa. Se olisi taas yksi esimerkki aikalaishulluudesta ja äärimmäisestä suvaitsemattomuudesta.
Omasta mielestäni suvaitseva yhteiskunta asettaa itsensä tuholle alttiiksi suvaitsemalla suvaitsevuuden nimissä Keskisarjan ja kaltaistensa (Purrat ja muut) sopurahafasistien mielipiteet. Ei niitä tartte kuunnella tai hyväksyä tai varsinkaan platformata. On olemassa vääriä mielipiteitä, äärioikeistolta 100% omistaan. Tämä vitun pelle voi valehdella mitä vittua haluaa, mutta samaa jälleenoksennettua paskaa sieltä tulee kuin natseilla aina. Jos joku haluaa viskata muutaman tiilin tilaisuudessa kohti Keskisarjan otsaa niin saa tukeni heti. Kyllä antifasistiselle väkivallalle!
ALL OF WHICH ARE AMERICAN DREAMS ALL OF WHICH ARE AMERICAN DREAMS ALL OF WHICH ARE AMERICAN DREAMS ALL OF WHICH ARE AMERICAN DREAMS
Luota muhun veli, vielä yks huono kausi niin nousukausi alkaa.Veli mä vannon, vaan yks huono kausi vielä...
Thankfully I haven't had to use any Meta products for a while now, and as far as Alphabet is considered I'll turn 126 years old on 01/01/2026 and live where my country's parliament building is. Because fuck them, that's why.
Jolloin köyhillä työläisillä ei ole varaa ostaa parempaa naudanlihaa kotona valmistettavaksi, mutta esim. mäkkärin halpapaskaan on kyllä varaa, se vähä mitä palkkakuitista vuokran jälkeen elämiseen sallitaan jäävän. Toki tiedostan kertomatyylini olevan suht skitsofreeninen, mutta se ei mielestäni ole tekosyy kaikkien olla sokeita sille miten kapitalismi pitää heitä orjinaan.
Niin nähdään taas kun kapitalistin halpatuotanto kusee kaikkia alempiaan silmään. Tämän menon jatkuessa palvelee suomalaisia työntekijöitä vain pari suomalaista ketjua jotka myyvät jenkkien tuotantokartellin ala-arvoista paskaa ja valtion alkoholimonopoli. Kaikki voittavat, paitsi työntekijät.
"Jos sama meno jatkuu niin kohta loppuu hupi tää / väärät pois vallasta tapetaan ne kusipäät"
I know you did, I've actually shared it forward with some friends irl recently! Yeah I needed to go and look up these meanings for the quiz, which is something I generally like to do and often end of going down rabbitholes on wikis so no harm in that.
Sounds like panic and attempted damage control to me! Mr. Thiel, face the firing squad.